pelto.jpg piippo ruusuruoholla.jpg tammihaka.jpg kesa_-_copy.jpg kuurankukkia.jpg ketoneilikat.jpg rypsipelto.jpg broilerinlanta_pieni.jpg Aneriojärvi.jpg halikonjoki_0.jpg kosteikko.jpg viljapelto.jpg img_0709.jpg IMG_8095_m.jpg img_9200_m.jpg puiden takaa.jpg riistapelto_0.jpg maisemapelto.jpg img_9188.jpg rantaniitty.jpg
 

SUURIN OSA SUOMEN PELLOISTA OJITETTU

    Ensin kuivatettiin soita, sitten salaojitettiin pellot

    Peltomaan kuivatukseen innostuttiin 1900-luvulla alussa ja pellot saatiin pääosin peruskuivatuksen piiriin jo 1930-luvulla. Ensin keskityttiin valtaojiin ja uomiin. Alkuun kaivettiin avo-ojia, joilla veden kulkua ohjailtiin.

    1970-luvulla salaojittaminen oli kiivaimmillaan. Salaojapelloilta katosivat näkyvät ojat ja uomat, sekä niiden pientareet. Peltoluonnon monimuotoisuus heikkeni. Viljelyala kasvoi, kun luontaisia notkoja ja kosteikkoja kuivattiin viljelykäyttöön.

    Tänä päivänä ajatellaan toisin. Maiseman pitäisi olla vaihteleva. Ravinteiden tulisi pysyä pelloissa. Vaikka emme palaa takaisin 60-luvun heinäseiväsromantiikkaan, ovat järkevät ratkaisut eduksi sekä ympäristölle että ruuantuotannolle.

    Maan kasvukuntoon ja vesitalouteen vaikuttaminen vie aikaa, mutta hyvä tulos kantaa kestävästi kauas tulevaisuuteen. Tuotto paranee, kun peltoja hoidetaan pitkällä tähtäimellä vastuullisesti.

    Suomen 2,3 miljoonasta peltohehtaarista lähes 60 prosenttia on salaojitettu. Uusinta- ja täydennyssalaojituksia tehdään vuosittain yli 600 hehtaarille. Se on kuitenkin aika pieni määrä, kun otetaan huomioon, että salaojia joudutaan säännöllisesti korjaamaan. Aika tekee tehtäväänsä. Salaojat tukkiutuvat ja rikkoontuvat.

    Valtaojia pientareineen täytyy myös huoltaa säännöllisin välein. Huoltotoimien ja korjausten suunnittelussa on ratkaisujen, ehkä luonnonmukaisen peruskuivatusuoman, paikka.

    Uutena ojitusmuotona on otettu käyttöön säätösalojitus, jolla voidaan nostaa kasvukaudella pohjaveden pintaa lähemmäksi maanpintaa. Menetelmästä on edelleen kehitetty salaojakastelumenetelmä, vaikka kosteikon veden palauttamiseksi takaisin salaojien kautta peltoon.>

    MIKSI SALAOJA EI VEDÄ?
    - peruskuivatus ei ole kunnossa, eikä vesi pääse pois salaojista
    - maa on tiivistynyt ja painunut, eikä vesi löydä salaojaan
    - ympärysaine ei läpäise vettä tai rautasaostumat tukkivat putket
    - putki menee tukkoon, jos sinne on päässyt maa-ainesta tai puiden juuret ovat rikkoneet verkostoa
    - salaojissa on rakenteellisia ongelmia
    Mitä paremmassa kunnossa peltomaan rakenne on, sitä harvempaa huoltoväliä salaojaputkisto tarvitsee. Osa ongelmista voidaan ratkaista valtaojan perkauksella tai salaojaston huuhtelulla.

    VESILAKI MÄÄRITTELEE
    JOKI, jos valuma-alue yli 100 km2
    PURO, jos valuma-alue 10-100 km2
    OJA, NORO, jos valuma-alue alle 10 km2
     

    Kuivatusalueet voivat olla luonnollisia tai keinotekoisia, jolloin veden kulkua ohjaillaan erilaisilla toimenpiteillä. Kaikki Suomen pellot ovat lähellä vesistöjä. Salaojien laskuaukot ovat keskimäärin 2,3 km päässä vesistöstä.

    Veden mukana kulkevat ravinteet ja humus tulisi saada pysymään siellä, missä ruokaa tuotetaan. Vesistöissä niistä on haittaa. Tulvatasanteet, kosteikot, uomien mutkat, puskuri- ja suojavyöhykkeet hidastavat veden virtausta ja kasvattavat monimuotoisuutta.
    Paina kuvaa nähdäksesi sen suurempana

     

     

    ISKU 7, sivu 4: Pelto ei jaksa tuottaa ilman jatkuvaa huolenpitoa