piippo ruusuruoholla.jpg puiden takaa.jpg ketoneilikat.jpg maisemapelto.jpg kuurankukkia.jpg halikonjoki_0.jpg riistapelto_0.jpg rypsipelto.jpg kesa_-_copy.jpg pelto.jpg viljapelto.jpg img_0709.jpg tammihaka.jpg rantaniitty.jpg Aneriojärvi.jpg img_9200_m.jpg img_9188.jpg IMG_8095_m.jpg broilerinlanta_pieni.jpg kosteikko.jpg
 

VEDEN HALLITSIJAT

    Jos vesi jää seisomaan pellolle rankkojen sateiden jälkeen, on ojituksessa todennäköisesti ongelmia. Kuva Lasse Kylänpää.

     

    VEDEN HALLITSIJAT

    Ojitus mahdollistaa tuottavan viljelyn

    Maailmaa uhkaa puhtaan veden pula. Vesivarat eivät jakaannu tasan. Säiden ääri-ilmiöiden yleistyessä ja pohjoisten napajäätiköiden sulaessa Suomesta on tulossa Euroopan vesipankki.

    Monella pellolla tämän pankin pääomaa on rankkojen syyssateiden jälkeen liikaa. Pahimmillaan vettä on niin paljon, että se tulvii ja syöksyy kohti vesistöjä kovalla vauhdilla. Se vie mennessään sekä kiintoainetta että valtavat määrät ravinteita.

    Suomalaisten peltojen ojituksesta on huolehdittava. Viljelijät hallitsevat peltojensa vesitaloutta. Se on järkevää, tuottoisaa ja ympäristöystävällistä.

    Ojitus kannattaa suunnitella kokonaisuutena. Vaikka vesiongelma on globaali, tehdään ratkaisut paikallisesti. Veden hallinta on viljelyn edellytys.

    Veden valuntaa on järkevä säädellä. Se ei saa juosta liian lujaa vesistöihin, joihin suomalaispelloilta on aina lyhyt matka. Liika vesi on saatava pois pellolta, mutta sinne on myös tärkeä jättää sopiva määrä kosteutta. Muuten pelto saattaa vähäsateisena kesänä kuivua, eikä se jaksa tuottaa.

    Viljelyä riivaa välillä liiallinen sadanta ja välillä taas riuduttava kuivuus. Maailman mittakaavassa käytetystä vedestä jopa 70 prosenttia menee kasteluun. Suomessa kastelu on arkea lähinnä erikoisviljelyssä. Kastelu on usein taloudellisesti kannattamatonta tai teknisesti mahdotonta.

    Viljelijä ja ruuan tuottaja tarvitsee tietoa ja taitoa sekä tahtoa katsoa tulevaisuuteen.

    Veden kulutus ei ole vähentynyt maailmassa. Samaan aikaan, kun kuivuus kiusaa joitakin maita ja sen asukkaita, holauttelevat monet muut aika surutta vettä menemään. Yhdysvalloissa henkeä kohden laskettu vedenkulutus on yksi suurimmista maapallolla. Maailman keskiarvo on vain puolet siitä.

    Suomalaisen vesijalanjälki on kaksi kolmasosaa yhdysvaltalaisen vesijalanjäljestä. Etiopialaiset taas pääsevät vaivoin puoleen maailman keskiarvosta, kun ei ole mitä kuluttaa.

    Vesijalanjälkeen lasketaan talousvesi, kasteluvesi sekä teollisten tuotteiden valmistukseen käytetty vesi. Vertailu ei ole aukotonta, eikä helppoa. Vesivaroihin vaikuttavat merkittävästi maantiede ja tuotantotekniikka.

    Vettä ei voi haaskata. Sitä pitää taiten hallita.

    VEDEN VÄREJÄ

    SININEN vesi on makeaa pinta- ja pohjavettä. Sadannasta 40 % muodostuu siniseksi.
    VIHREä vesi haihtuu kasvien kautta maaperästä. 60 % sadannasta muuttuu maaperän kosteudeksi.
    HARMAA vesi on saastunutta, likaantunutta, joka kuitenkin voidaan palauttaa vesikiertoon tietyin ehdoin.

    Monimuotoisuutta lisäävillä kosteikoilla säädellään vesien virtaa ja pidätetään ravinteita. Jouhisorsat viihtyvät rakennetussa kosteikossa. Kuva Mikko Alhainen.

    ISKU 7, sivu 2: Vedellä ei saa olla kiire